Mielipidekirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 26.8.2023 PERINTEISESSÄ ja sosiaalisessa mediassa on viime päivinä puhuttanut Kuhmon Lentiirassa karhunmetsästyksen avauspäivänä 20. elokuuta ammuttu nuori karhu. Tämä vasta juhannuksen tienoilla emonsa suojasta vieroitettu karhu täytti yhden 156 karhunkaatoluvasta, jotka kannanhoidollisin ja porotaloudellisin perustein on myönnetty kuluvalle vuodelle.
LÄHELLÄ 2 500:aa karhua käynyt karhukanta on kolmen viime vuoden aikana pienentynyt maa- ja metsätalousministeriön tavoitteiden mukaisesti 600 karhulla, ja monin paikoin Itä-Suomessa karhujen väheneminen on ollut myös maastohavaintojen perusteella ilmeistä. Vaikka vuoden 2023 metsästyksen ei tulisi kanta-arvion valossa vaarantaa karhukannan vakautta, on tempoileva lupapolitiikka ja julkinen kehuskelu Kuhmon nuoren karhun ampumisella herättänyt voimakasta huolta metsästyksen kestävyydestä ja eettisyydestä.
Metsästäjien ryhmässä mukana olleen kansanedustajan sosiaaliseen mediaan jakamat riemukkaat ryhmäkuvat kaadetun pikkukarhun ympärillä on nähty groteskeina ja epäkunnioittavina. Myös asetelma, jossa kymmenet metsästäjät lopulta ampuvat karhun ylivoimaista teknologiaa apuna käyttäen, on herättänyt kritiikkiä.
Toisaalta monet metsästäjät ovat leimanneet kritisoijat luonnosta vieraantuneiksi. Luontosuhteen määrittely ei kuitenkaan ole vain eturyhmien etuoikeus: niin metsien käytöstä kuin suurpetojen kannanhoidostakin on käytävä yhteiskunnallista keskustelua läpileikkaavasti.
PELKKÄ tieto karhun läsnäolosta ympäröivässä luonnossa, eläimen havainnointi jälkien perusteella ja luontokuvaus tarjoavat voimakkaita luontoelämyksiä, jotka parantavat näiden ikonisten eläinlajien suojelumyönteisyyttä. Metsästys on lopullista – kerran ammuttu karhu menetetään eikä se sen enempää jatka geeniperimän rikastuttamista kuin luontoelämysten tarjoamistakaan.
Kannan hallinnaksi riittäisi ongelmayksilöiden poisto.
Ilmastonmuutoksen ohella elonkirjon köyhtyminen uhkaa suoraan ihmiskunnan olemassaoloa sekä hyvinvointia. Karhu on kaikkiruokainen suurpeto, joka vaikuttaa laajasti sitä ympäröivään ekosysteemiin jo pelkällä pelotevaikutuksellaan. Vaikka karhukanta on suteen tai ahmaan verrattuna elinvoimainen, tarvitaan suurpetojen kannanhallinnasta laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua, joka ei kuitenkaan voi ohittaa luonnonsuojelugeneettisiä lainalaisuuksia. Geneettisen monimuotoisuuden ylläpito ei ole mielipidekysymys.
Karhun rooli ei voi määrittyä metsästäjien virkistysarvona. Lentiiran karhun tarina auttaa meitä asettumaan kaadetun eläimen asemaan ja pakottaa meidät tarkastelemaan metsästyksen mielekkyyttä aikana, jona metsästäjät eivät tarvitse sen enempää karhunlihaa kuin karhukanta lisäkuolleisuutta pysyäkseen terveenä ja elinvoimaisena. Suurpetojen kannan hallinnaksi riittäisi mahdollisuus ongelmayksilöiden ripeään ja tehokkaaseen poistoon.
METSÄSTYKSELLÄ on pitkät perinteet. Kuitenkin ei-tappava luonnon hyödyntäminen nousee metsästyksen rinnalle yhä vahvemmin, ja riistapolitiikassa on kuunneltava myös muita kuin metsästäjiä.
Johannes Vierula
luontokuvausharrastaja, Helsinki ja Kuhmo
Tuomas Mutanen
vihreä kuntapoliitikko, luontokuvausharrastaja, Vantaa
Anssi Vainikka
professori, Joensuu